Vanhaa suolaa
Kiukutti. En ole mikään yöihminen, ja meille oli sovittu projektin aloituskokous vielä omalla mittapuullani myöhäiseen iltaan maineikkaan, mutta meille uuden yhteistyökumppanin kanssa. Järjestely oli kuitenkin kestettävä, sillä hankkeella oli kiire, ja Suomen pään edustajien lisäksi kokoukseen osallistuisi muutama henkilö myös yhteistyökumppanin pääkonttorilta Tanskasta. Heidän lentonsa oli saapunut vasta iltapäivällä. Koko päivä korkojen päällä, ja silmät kirvelivät jo näytön tuijottamisesta. Haaveilin sohvan nurkasta, villasukista ja isosta mukillisesta teetä.
Käväisin vessassa, ja yritin peittää väsymykseni merkkejä, ja suitsia kurittomia kiharoita takaisin nutturaan, mutta täysin turhaan. Sipaisin huuliin hennon pinkkiä huulipunaa, ja lähdin korot vaimeasti tyhjillä käytävillä kopisten kohti ala-aulaa. Yllätyksekseni oven takana yksinäinen mieshahmo etsiskeli jo eksyneen näköisenä sisäänpääsyä. Avasin oven, ja kysyin, olihan mies varmasti tulossa oikeaan paikkaan. Esittäydyimme puolin ja toisin, ja pyysin Heikin peremmälle. Huomasin, että hän oli ehkä kuutta kymppiä lähestyvä, hieman mahakas ja tuoksahti vahvasti tuhkakupilta, olin haistavinani myös hienoisen alkoholin häivähdyksen. Mies jutusteli reteään sävyyn, ja vilkuili estottomasti suuntaani, ja heitteli juttujensa väliin muka hauskoja vihjauksia. Oli vaikea kuvitella tämän tyypin olevan minkäänlainen asiantuntija. Vastailin vain mumisten.
Onneksi työkaverini kolistelivat portaissa, ja veivät hepun mennessään neukkariin. Jotain hyvää sentään - tässä hankkeessa olisi mukana meiltä umpihomo, mutta maailman lojaalein ja tarkkasilmäisin lakimies, suunnilleen ikäiseni Stefan, ja meidän molempien esimies, nallekarhun oloinen, zeniläisellä tyyneydellä varustettu Paavo. Heppu vilkaisi minuun, kun kolmikko lähti kohti neukkaria, ja vinkkasi silmää. Näin Stefun huomaavan tämänkin, ja mikrosekunniksi hänen silmänsä suurenivat, kunnes naamalle palasi mitäänsanomaton perusilme. Tyypin käännyttyä Stefu elehti työntävänsä sormet kurkkuun, ja tirskahdin ääneen. Selviäisin illasta. Hätkähdin, kun lasiovi takanani kumahti äänekkäästi, ja sen takana seisoi kaksi miestä lisää. Kiirehdin avaamaan ovea, ja kiinnitin huomioni ensimmäiseen, tiukkailmeiseen vaaleaan mieheen Geraldiin, jonka kanssa esittäydyimme, nyt englanniksi, ja toivotin heidät tervetulleiksi Suomeen. Kääntyessäni kättelemään toista järkytyin pahasti, sillä tajusin tapittavani silmiin entistä kesäheilaani vuosien takaa. Olin kyllä tajunnut tutun nimen, Peter Lind, projektin papereissa ja hieman hekumoinut vanhoilla muistoilla, mutta en osannut kuvitella, että miljoonasta samannimisestä juuri hän seisoisi tässä.
Hän väläytti tutun hymynsä, ja tervehti suomeksi, muutoin naama täysin peruslukemilla. Suljin oven, ja mietin, olinko jopa hieman pettynyt, että hän ei ollut mitenkään vihjannut tuntevansa tai ainakaan kaivanneensa minua. Ravistin ajatuksen, ja johdatin vieraat neukkariin muiden seuraksi. Jo matkalla keskustelu kääntyi hankkeeseen, ja unohdin romantiikan. Minua kiiteltiin vuolaasti toimittamistani materiaaleista ja kattavista suunnitelmista. Palaveri meni vikkelästi, ja uppouduin täysin aiheeseen. Hetken jopa nautin siitä, kun pääsin teilaamaan yhden Heikin esittämistä muutoksista.
Kun materiaalit oli käyty läpi ja tarvittavat asiat sovittu, yhteistyökumppani kutsui meidän vielä syömään matkalaisten hotellin ravintolaan. Paavo otti kutsun vastaan ennen kuin ehdin edes harkita kieltäytymistä. Lähdimme Stefun kanssa yläkertaan, minä hakemaan laukkuani, ja Stefu viemään konettaan takaisin työpisteelleen. Kulman takana Stefu halasi minua, ja kehui, miten hienosti vedin. Kehu meni tunteisiin, ja poskelleni vierähti kyynel väsymyksestä ja helpotuksesta. Stefu pyyhkäisi sen hellästi pois. Kävin huoneessani, ja pengoin kaappeja epätoivoisesti löytääkseni jotkut toiset kengät, melkein mitkä tahansa, siinä onnistumatta. Kävelin vessaan, ja omasta kopistaan ulos työntyvä Stefu räväytti ilmoille omaan tyyliinsä suorasukaisen kysymyksen: "tunnetko sen Peterin? Teidän välillä on vähän sähköä". Vastasin, että kerron kohta, ja painuin vessaan. En kuitenkaan ehtinyt raportoida Stefulle, kun Paavo jo huhuili meitä portaissa.
Jouduin harppomaan pysyäkseni koroilla miesten mukana, onneksi hotellille ei ollut pitkä matka. Helpottuneena istuin pöytään, ja potkaisin kenkäni pöydän alle. Vähän vavahdin, kun Heikki istahti toiselle puolelleni, ja tilasi heti oluen, ja alkoi kertomaan eräreissuistaan. Peter istui pöydän vastakkaiselle puolelle, suu kumman kireänä viivana, mutta täysin luonnollisesti jutustellen. Tilasin sienipastan ja lasin punaviiniä, Heikin eteen kannettiin jo uusi olut. Karkailevien fettucinen pätkien imeskely humaltuvan Heikin seurassa ei ollut ehkä maailman paras idea. Jälkiruuan saavuttua pöytään Heikin käsi vaelsi reidelleni, ja siirsin sen sanaakaan sanomatta takaisin hänen omalle puolelleen.
-
Ruuan jälkeen siirryttiin baariin, ja eteen kannettiin avokätisesti uusi lasi viiniä, viskiä ja yllätyksekseni minulle myös valtava teekuppi. Peter iski silmää istuessaan alas viereeni. Sisälläni läikähti. Join teeni, ja siemailin punaviiniäni täysin omissa maailmoissani. Haukottelin. Nousin ylös, ja ilmoitin muille lähteväni kotiin. Kannoin kuppini baaritiskille, ja kiitin sen takana hääräävää naista teestä ja hyvästä viinivalinnasta, sekä toivotin hyvää yötä. Peter ilmaantui kuitenkin viereeni, nosti kädet tiskille, ja kysyi, enkö ottaisi vanhojen aikojen kunniaksi vielä yhden salmarin. Naurahdin, ja totesin, että ilman muuta. Baarimikko kaatoi, kippistimme, ja kumosimme mustat paukut kurkkuihimme. Heikki ilmestyi viereemme, ja kysyi, ehtisikö vielä samaan taksiin kanssani. Peter pyörähti ympäri, ja tarpeettoman isoon ääneen kysyi: "Et kai sä oo vielä mihinkään lähdössä? Otetaan lisää viskiä!" läimäyttäen Heikkiä olkapäälle. Hän huikkasi baarimikolle uuden tilauksen, tarttui tarjottimeen ja toivotti sitten minulle hyvää yötä, ja lähti kohti pöytää. Tummalla baaritiskillä oli hotellihuoneen avainkortti. Sujautin kortin taskuuni, ja vilkutin pöytään, kävelin ovista ulos märkään ja pimeään yöhön. Ohitin ikkunan, jonka vieressä miehet nauttivat viskejään, ja vilkutin vielä ikkunasta. Huomasin Peterin hymyilevän.
Kiersin rakennuksen kulman taakse, ja katsahdin puhelintani. Ei mitään. Työpuhelimestani löysin sentään tanskalaisesta numerosta tulleen tekstiviestin, "9008". Hotellin etuovesta sisään, hissiin, yhdeksänteen kerrokseen. Kengät pois. Wau, varsinainen sviitti, ja suuresta ikkunasta näköalat yli öisen kaupungin. Peterin lentolaukku oli avonaisena sohvalla, ja yllätyksekseni pöydällä oli myös pullo kuohuvaa, vedenkeitin ja teepusseja. Laitoin keittimen päälle, heitin jakkuni tuolin selkänojalle, ja siirryin mustan ja kullanhohtoiseen kylpyhuoneeseen pesemään meikit kasvoiltani. Laitoin teen, ja istuin sitä hörppien hämärään odottamaan, katsellen lumoavasti allani välkkyviä valoja.
Havahduin hereille, kun ovelta kuului vaimea koputus, ja hyppäsin heti avaamaan. Käytävän hämärät valot häikäisivät, ja Peter naurahti ilmeelleni, ja tokaisi: "Istut siis edelleen pimeässä". Naurahdin, ja vastasin "Joo, jos vain jaksan". Peter heitti oman takkinsa naulakkoon, ja kääntyi sitten minuun. "Sulla taitaa mennä ihan hyvin. Sä oot tehnyt tosi upeaa duunia tän projektin kanssa." Hieman häkellyin. "No kai niinkin vois sanoa. Sä olet ilmeisesti muuttanut Tanskaan"? Peterin silmät tummuivat hieman: "Joo, mulle tarjottiin tätä paikkaa, ja erosin sitten Sarin kanssa ja lähdin tossa pari vuotta sitten". Jaaha. Sari, täydellinen, rauhallinen, harkitseva, korrekti Sari, sisar hento valkoinen. Hän oli se syy, miksi aikanaan minä tipuin junasta. "Aika yllättävää, mä ajattelin, että te saatte kolme kaunista lasta, muutatte isoon taloon Westendiin, hankitte kultaisen noutajan, sulle urheiluaudin ja Sarille farmarivolvon, ja elätte yhdessä onnellisina elämän loppuun asti." latasin tiukalla äänensävyllä. Tuhahdin, ja katsahdin Peteriin, miettien, meniköhän purkaukseni jo heti alkuun liian pitkälle. Mutta Peter vaan naurahti: "Et oo muuttunut yhtään, sanot näköjään yhä just mitä ajattelet". Huh, onneksi. "No, ei pääse tiikeri raidoistaan. Enkä mä halua olla mikään Sari, en halunnut silloin, enkä halua nytkään". Peter huokaisi.
"Tajuan sen nyt. Sä olit nuori, ja mä olin vaan tyhmä. Katsoin sua ihaillen, kun vedit tänään, ja mietin, että sä oot päässyt just sinne, minne halusit, ja oot ihan helvetin hyvä siinä, mitä nyt teet. Sun kylmä asiallisuus vähän yllätti, mutta sä sytyt tosta hommasta". Peter tarttui käteeni, ja veti minua vähän lähemmäs itseään. Tunsin värinän, kättäni pitkin kiipeävän sähkön. "Sä sytyt samalla lailla tosta hommasta, kun sä sytyit joskus kun koskin suhun". Turhautunut houkaus pääsi Peterin huulilta. "Onko se lakimies uinu sun housuihin? Saako se sut syttymään"? Hätkähdin kysymystä, ja naurahdin kommentille. "Kaiken jälkeen Peter Lind taitaa olla mustasukkainen. Mut luulis sun tietävän, että jos Stefu merkitsis jotain enemmän, en olis tullut". Peterin kasvot rentoutuivat, huulet kaatuivat hymyyn, ja hellät kädet kiertyivät ympärilleni ja puristivat tiukasti. "Hyvä mun kannalta. Mä olen kaivannut sun kipinää, ja sua seuratessa tuntui pitkästä aikaa elävältä. Kiitos. Saanko nyt suudella sua"?
-
Työnsin Peterin pois. Noinko hän kuvitteli, että noin vain antautuisin samalla tavalla, kuin joskus aiemmin? Yritin vaientaa vatsanpohjassani kutittavan odotuksen. "Ei. Mun täytyy hieman sulatella sitä, että ilmaannut mun elämään noin vain, ja kuvittelet, että kaikki on niinkuin ennenkin, ja sä voit vain ottaa haluamasi". Peter katsoi minuun kulmat kurtussa. "Sä kuitenkin tulit". Huokaisin, ja vastasin sitten: "Niin tulin, ja nyt mietin, mahtoiko se olla pahakin virhe. En ollut valmistautunut tähän. Ehkä on parempi, että lähden". Peterin katse synkkeni. "En mä tiennyt, että satutin sua noin syvältä silloin. Olit aina niin huoleton".
Huokaisin taas, tilanne ahdisti. Nenääni leijaili Peterin kevyt tuoksu, joka uhkasi sekoittaa pääni, syötti mieleeni ihania muistikuvia yhteisistä, intohimoisista öistä. Ja sitten mieleni harasi vastaan - hänen jälkeensä oli kerran jo jäänyt vain vanha t-paita ja tyhjyys. Mikä estäisi häntä tekemästä saman uudelleen? En halunnut antaa hänelle mahdollisuutta siihen, ja samaan aikaan kehoni halusi painautua hänen syliinsä, herätä eloon sillä tavalla, jonka olin kokenut vain hänen sylissään.
Ristiriitaisuus päässäni alkoi tuntua ahdistavalta. "Mä lähden nyt. Mun täytyy saada olla yksin". Pettymys sai Peterin ryhdin valahtamaan lysyyn. "En saa tehtyä tekemättömäksi, mutta en halua nähdä sua noin. Varsinkin, kun tiedän, että tuo on mun syytä. Voinko vielä yrittää uudestaan, vähän hitaammin"? Viini päästäni oli tainnut jo haihtua, sillä nousuhumalan kuplivasta ilosta ei ollut tietoakaan. "Ehkä, mutta ei nyt". Vedin kengät jalkaani, nappasin takkini, ja astuin ulos hotellihuoneesta tietäen, että yö olisi voinut olla ikimuistoinen. Korkoni kopisivat hämärillä käytävillä kolkosti, ja taksin takapenkillä poskelleni vierähti kyynel.
-
Tajuntaani pyrki jotakin ärsyttävää. Kesti hetken ymmärtää, että se oli raivostuttavaa ovikellon rämpyttelyä. Tallustin ovelle, ja nostin ovella innokkaasti pyörivän kissan syliini. Ovisilmästä näin levottomasti hiuksiaan harovan Peterin, ja avasin oven. "Mitä helvettiä sä teet täällä tähän aikaan? Mä olin nukkumassa". Peterin suu kääntyi hymyyn. "Sen kyllä huomaa. Toin meille aamiaista, koska sulla ei kuitenkaan ole muuta kun appelsiinimehua ja kahvia". Mulkaisin Peteriin. "Onpas, ihan oikeita appelsiinejakin. Ja ketsuppia".
Peter työntyi ohitseni asuntoni pieneen eteiseen, potkaisi kengät jalastaan, ja hakeutui keittiöön aivan, kuin tuntisi asuntoni ennestään. Hän nykäisi jääkaapin oven auki, ja kissa alkoi sätkimään sylissäni. "No, tuo kissa ei ainakaan näe nälkää. Millä ihmeellä sä pysyt hengissä"? Vedin oven kiinni, ja kuulin naapurista kolahduksen - utelias leskirouva oli varmasti kuullut kaiken, ja Peter olisi varmuudella talon puheenaihe ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Irvistin, ja laskin kissan lattialle. Katti kipitti keittiöön, ja kuulin pehmeän tömähdyksen sen hyppätessä pöydälle. Alistuneena menin perässä, ja havahduin huumaavaan kahvin tuoksuun. Seinällä oleva kello näytti hädin tuskin puoli kahdeksaa.
Kissa istui pöydällä kehräten, ja seurasi tarkasti Peterin liikkeitä, kun Peter kaivoi paperikassista herkullisen näköisiä aamiaistarvikkeita, joita hän asetteli kahdelle suurelle lautaselle. Kun juustoja sisältävä rasia aukeni, kissa naukui vaativasti. Siivosin pieneltä keittiön pöydältä pois muutaman huomioilla sutatun tutkimusartikkelin, pinon maksettuja laskuja ja muutaman kirjan, näppäimistön ja hiirimaton. Nostettuani pöydälle huopaiset tabletit, lautasliinat ja aterimet, tajusin pöydän kerrankin näyttävän ruokapöydältä. Huokaisin - jossakin elämässä ruokapöytää käytettäisiin yhdessä ruokailuun useammin,. Ravistin ajatuksen mielestäni. Se elämä ei ollut minun elämäni.
Peter laski lautaset pöydälle, ja kissa loikkasi perässä, ilmeisesti vakuuttuneena siitä, että vähintään toinen lautasista olisi sille. Nostin kissan alas, ja istuin pöydän toiselle puolelle. Peter ojensi minulle valtavan mukillisen kahvia, ja hörppäsi itse omasta, huomattavasti pienemmästä kupistaan. "Syö. Meillä on puhuttavaa ja työpäivä edessä". Mulkaisin Peteriin, joka virnisti takaisin. "Sulle on kyl aivan turha yrittää puhua järkeä tähän aikaan". Peter oli oikeassa, ja hiljaa. Kissa kiipesi syliini, ja annoin sille muutaman maistiaisen tarjoiluista. Lautanen edessäni tyhjeni kissan kehrätessä lämpimänä sylissäni, ja hetken kuluttua tajusin olevani valmis kohtaamaan maailman.
"Mistä oikein halusit puhua?" kysyin. "Siitä, miksi suhtaudut muhun kuin mulla olisi rutto." hän vastasi. Osasin odottaa tätä, ja yöllä taksissa olin jo ehtinyt järkeilemään miljoona syytä, miksi Peter olisi hyvä pitää käsivarren mitan päässä. Ja nyt hän tuijotti minuun kärsivällisesti tummilla silmillään, ja syyt katosivat mielestäni yksi kerrallaan. "Mulla oli kaikki hyvin. Asiat järjestyksessä. Ja nyt tuntuu, että sitä elämää ei enää olekaan. Vaikka lähtisit taas, tai vaikka jäisit, mulla ei enää ole sitä arkea, mikä mulla oli vielä eilen. Samaan aikaan vihaan ja rakastan sitä, mitä saat mussa yhä heräämään". Peterin silmät hymyilivät, vaikka suu pysyi vakavana viivana. "Sitten mulla on vielä mahdollisuuksia. Mä tiedän, että on paljon pyydetty, mutta anna mulle mahdollisuus. Haluan, että tiedät, että mulla ei ole aikomustakaan tehdä samoja virheitä kahdesti". Silmät tuijottivat minuun yhä tiukasti. "Ei sun tarvitse vastata. Relaa, anna mun nauttia sun seurasta, ja katsotaan, mitä tapahtuu. Käykö? Nyt meidän pitäis kuitenkin lähteä töihin, projektipaltsuun ei oo ku vajaa tunti". Nyökkäsin, ja vinkaisin sitten: "Mun täytyy mennä suihkuun".
-
Peter henkäisi syvään kuultuaan lauseeni, ja kysyi sitten ääni väristen: "Kai tiedät, että haluaisin tulla sun kanssa?" Hän piti pienen tauon, tajusin hänen vajoavan samoihin muistoihin, joissa oma mieleni oli matkannut jo tovin. Minun muistojeni kuvassa ilma väreili niin kuumana, että suihkun vesi ei koskaan ehtinyt koskettanut ihoa. Samassa kuvassa Peterin huulet maistuivat hunajaiselta ja suolaiselta, ja kosketus hioi kahdesta vartalosta saumattomasti yhtä... Ravistin muiston mielestäni, tiesin, mihin sen seuraaminen johtaisi. "Ehkä on parempi, että menet yksin. Käy pikaisesti, ettei myöhästytä." Peterin ääni kaikui jossakin maailmani laidalla. Huokaisin turhautuneena, suuntasin kylpyhuoneeseen, ja totesin, että muistojen kipeät särmät olisi nyt parempi painaa taka-alalle. "Eiku tuu vaan. Kerran kai me vain eletään." vastasin myöntäen itselleni, että Peter oli riisunut jokaisen suojaavan kilven, ja halusin häntä kipeästi. Ja juuri nyt en halunnut miettiä enempää.
Hetken asunnossa vallitsi hiljaisuus. Tiputin vähäiset vaatteeni kylpyhuoneen matolle, ja avasin hanan, hetken kuluttua lämmin vesi kasteli hiuksiani, ja valui pitkin vartaloani huuhtoen pois myös kaiken epävarmuuden. Jo kauan ennen kuin kuulin Peterin vyönsoljen kilahtavan vaimeasti lattiaan tunsin hänen läsnäolonsa kylpyhuoneessa. Suihkun höyry tuntui tiivistyvän, täyttyvän Peterin tuoksusta. Peter asteli taakseni hitaasti, hänen kätensä kiertyivät ympärilleni, ja pakaroitani vasten painautuva penis kertoi Peterin kiihotuksesta. Kiedoin käteni Peterin niskaan, ja olkani yli Peterin huulet löysivät huulilleni.
Peterin kädet kulkivat vartalollani hitaasti, tutkien kiireettömästi. Hänen kosketuksensa tuntui juuri niin hyvältä, kuin muistinkin, ja järkeni viimeisetkin rippeet haihtuivat huoneen sakeaan ilmaan. Hänen ihonsa alla tutut lihakset värähtivät kosketuksestani. Peterin vartalo oli tuttuudestaan huolimatta muuttunut, salskeasta nuoresta miehestä oli tullut sormieni alla tuntuva vakaan ja varman tuntuinen, voimakas, mutta kulmistaan pyöristynyt komistus. Pyörähdin ympäri, ja painoin kasvoni Peterin rintalihaksiin, vedin sisääni hänen tuoksuaan. Hän rutisti minua itseään vasten, tarttui leukaani ja suuteli minua nälkäisesti. Selkäni painui viileää seinää vasten, jossain taustalla soi puhelin. En enää välittänyt, vaan henkäisin: "Ota mut Peter"! Hän totteli, ujutti itsensä minuun, ja vei minut mukanaan galaksien väliselle lennolle.
Peterin hellät kädet vaahdottivat suihkugeeliä ihollani, ja palasin hitaasti todellisuuteen. Peter huuhtaisi myös itsensä, kietoi ympärilleni pyyhkeen, ja lähti sitten vettä valuen pois kylpyhuoneesta, ja pian kuulin hänen puhuvan työasioita puhelimeen.
--